Todistajat 2

Haapajärveläinen Sirpa Pesola kertoo uskoontulostaan ja elämästään Leena Katajan haastattelussa.


Kainuun kasvatti Johannes Komulainen kertoo uskoontulostaan ja miten hän ohjautui hengelliseen työhön mm Venäjälle.


Perttu Mathlin. Raahelainen tenorilaulaja Perttu Mathlin kertoo, miksi hänen laulunsa aiheet ovat muuttuneet.


Sauli Hyppölä. Lieksalaisen muusikon, evankelistan ja liikemiehen Sauli Hyppölän uskoontulokertomus.


Kaisa Kivivuori. Kaisa kasvoi uskovassa helluntailaiskodissa, mutta oma henkilökohtainen suhde Jumalaan täytyi ratkaista ihan itse.


Eiklak Ruotsalainen. Nimi on Ruotsalainen, mutta Eiklak on suomalainen Tampereelta, äitinsä on thaimaalainen, isänsä savolainen, uskoontulonsa paikka espanjalainen ja elämänsä päämäärä taivaallinen.


Juhani Huotari. Helsinkiläissyntyinen Juhani Huotari kertoo kolme tapausta, ihmettä, jotka Jumala on tehnyt hänen ja perheensä elämässä. Vanhemmat olivat jo valmistautuneet 5-vuotiaan Jussi-pojan kuolemaan, mutta rukous muutti tilanteen. "Jumala on olemassa ja kuulee rukouksia", sanoo Juhani. Kokemuksesta.


Sari Essayah. Perheenäiti, entinen huippu-urheilija ja kansanedustaja Sari Essayah kertoo, miten hän on kokenut Jumalan todellisuuden elämässään, kun Jeesuksen ristinkuoleman merkitys selveni hänelle.